Puhe

Puhe on kerronnallisesti hyvin mielenkiintoinen elementti. Puheessa ajatukset ilmaistaan lauseilla, jotka koostuvat sanoista, kielen käsitteistä, joilla on yhteisesti sovittuja merkityksiä ja vivahde-eroja, jotka vaihtelevat mm. lauseyhteydestä ja puhetilanteesta riippuen. Puhetta onkin tarkasteltava aina monesta näkökulmasta: kenelle puhutaan, kuka puhuu, mitä puhuu, miten puhuu, missä puhuu, onko kyseessä dialogi vai monologi, keskustelu vai yksinpuhe.


Puhe ja mielikuvat

Puheessa ajatus ratsastaa sanoilla. Sanat ovat ajattelun ja mielikuvien välittämisen apuvälineitä. Sanoilla kyetään välittämään valtava määrä tietoa hyvin taloudellisesti käyttämällä mielikuvia tai kielikuvia eli metaforia.Eri kielikulttuureissa esimerkiksi eläinten ääntelyä kuvataan äänellisesti monin tavoin.

Ulkomailla eivät koirat "hauku" eivätkä lehmät "ammu".Perimmältään eläinten tuottamia ääniä matkimalla tuotetaan mielikuva eläimestä. Lapsi opetetaan tunnistamaan ja erottamaan eläimet aluksi niiden tuottamien äänten mukaan. Silloin koirat ovat "haukkuja", lehmät "ammuja".

Parhaimmillaan puheessa mielikuvat ovat havaintojen ja käsitteiden tiivistelmiä, joiden avulla tunnelmien ja informaation välittäminen käy tehokkaasti. Ajatellaanpa runoutta:"Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysikuu.. ". Tällaisen maiseman tuottaminen elokuvan keinoin vaatisi kuvaajalta ja äänittäjältä huomattavasti enemmän kuin tapa, jolla Eino Leino välittää tunnelman lukijalleen. Tosin sillä rajoituksella, että runoilija maalaa sanoillaan lukijan mielessä olevilla pensseleillä. Mielikuvat, väripaletti, on löydyttävä vastaanottajalta. Vierasmaalaiselle saati vieraskieliselle maisema ei avaudu. Äänin ja kuvin mielikuvien välittäminen on kansainvälisempää.


Kohde

Jos puhutaan yhdelle tai useammalle käytetään erilaista tapaa puhua. Jos kohde on läheinen ja hetki intiimi, on puhe esimerkiksi tunnepitoisuudeltaan ja informaatiosisällöltään aivan erilainen verrattuna puhumiseen monelle yhtäaikaa. Vieraalle ihmiselle puhutaan julkisemmin, asiallisemmin, vähemmän tunnepitoisesti. Tuttavallinen tai virallinen puhe, sinuttelu tai teitittely, on tapa ilmaista arvonantoa, etäisyyttä tai läheisyyttä puhekumppanilleen.

Puhekielessä on näppäriä tapoja kiertää sekä sinuttelua että teitittelyä. Näin puhuja välttää ilmaisemasta suhdettaan toiseen. Yksi tapa on puhua asiasta, aloittaa vaikkapa säistä tai muusta neutraalista asiasta. Toinen tapa on puhua passiivia käyttäen vaikkapa näin: "Sitä on lähdetty kauppareissulle.." .Kolmas tapa on käyttää yksikön kolmatta persoonaa: "Tekee nyt vain hyvin ja käy pöytään..". Keskustelun aloittamiseen ja ventovieraan kanssa tutustumiseen tällaiset ilmaisukeinot ovat yleisiä. On helpompi jutella kun voi pitää välimatkan epämääräisenä. Sinuttelu tuo lähemmäs, teitittely säilyttää ja määrittää reviirin tarkemmin. Jos haluaa tehdä itsensä tykö - jos haluaa ilmaista kuuluvansa porukkaan - silloin sinutellaan.

Ihmisellä on monta puhekieltä, joita hän käyttää tilanteen mukaan. Pikkulapsille ja kotieläimille leperrellään, rakastetulle hellitellään, vanhemmille äksyillään, kavereiden kesken juoruillaan ja vihamiehille kiroillaan. Sanasto vaihtuu kohteen ja tilanteen mukaan.


Tunne ja tieto

Ihminen on tarkka löytämään puheesta erilaisia vivahteita, merkityksiä, jotka paljastuvat äänensävyinä, painotuksina ja sananvalintoina. Kun välitetään informaatiota, vaikkapa uutisia, on luotettavuuden takaamiseksi syytä välttää tunnepitoista tai erityisen tuttavallista kieltä. Tunnepitoinen puhuminen julkisessa tilanteessa koetaan aina voimakkaasti: tämän tietävät poliitikot ja uskonnolliset johtajat.


Puheenparsi

Puhekieli kertoo käyttäjästään muutakin kuin kotiseudun. Persoonallisuus, huumorintaju, koulutustausta, innostus tai selkeä asiallisuus saavat kukin äänellisen ilmaisunsa puheenparressa, siinä miten puhuja käyttää kieltä hyväkseen. Sama asia voidaan kertoa tuhansin tavoin. Aivan valloittava on sekin savolainen tapa, että kaikki tekeminen vielä aina erikseen sanoin kuvataan : "mennä viuhtoo, puhua pälpättää, katsoa tapittaa..".


Ääniala

Äänikerronnassa puheenparren lisäksi puheääni vaikuttaa kuulijaan. Ihmisääni on hyvin persoonallinen instrumentti. Puhuja on helppo tunnistaa äänestään. Toisaalta jotkut osaavat imitoida, matkia toisten ihmisten ääniä. Puheen persoonallisuuteen ja selkeyteen vaikuttavat lisäksi esimerkiksi intonaatio, oikea painotus, vieläpä hengitystekniikka. Omaa ääntään jokainen vierastaa ensikuulemalta. On kuitenkin varottava puhuessaan liikaa kuuntelemasta ääntään. On parempi puhua luonnollisella äänellään kuin pyrkiä sitä keinotekoisesti kontrolloimaan ja esimerkiksi madaltamaan. Tällöin helposti nariseva ääni on ikävän kuuloinen.


Vuorovaikutus

Puhuessaan ihminen on tottunut tarkkaan seuraamaan sitä jolle puhuu. Puhekumppanin silmien, ilmeiden, eleiden ja kommenttien mukaan puhetta kerrataan sen mukaan tuleeko ymmärretyksi. Arkipuheessa toisto on keskeinen tehokeino välittää informaatiota. Radion ja television äänikerronnan yksi ongelma on kuulijan kyvyttömyys vaikuttaa informaatiovirtaan. Jos tietoa tulvii nopeasti ilman kertausta, jää kuulija helposti ymmälle.






 
 
 
 
 
 
 


Alkuun Seuraava sivu

Katso myös:

Äänikerronnan harjoitukset

© Äänipää 2007 - Ari Koivumäki