Pianon äänittäminen

Piano soittimena

Suuren konserttipianon eli flyygelin kielet ovat vaakasuunnassa, mutta muodoltaan se muistuttaa lähinnä harppua. Siinä on rautakehikko. Alimmat  kielet ovat osittain ristikkäin. Bassokielet ovat kiinni ”bassotukissa”. Alimmissa äänissä on vain yksi kieli, keskialueella kaksi ja diskanttialueella kolme kieltä. Vasara toimii niin, että kun kosketin on pohjassa, vasara irtoaa kielistä.

 Piano on kehittynyt 300 vuoden kuluessa. Steinway on tunnetuin merkki, Yamaha on valtamerkki ja wieniläinen Bösendorfer on myös laajalle levinnyt. Steinwayssa on täyteläinen, ”orkestraalinen” sointi. Bösendorfer sopii monien pianistien mukaan parhaiten romanttiseen musiikkiin. Siinä on kolme lisäkosketinta. Alimmat sävelet ovat aika ”möliseviä” ja niitä on vaikea pitää vireessä. Myös Kawai on suosittu pianomerkki.


Pianossa on kaksi tai kolme pedaalia. Ne toimivat näin:

  • Vasen sostenuto-pedaali kohottaa sammuttajat, jolloin kielet jäävät värähtelemään niin pitkään, kunnes ne luonnollisesti sammuvat. Myös sellaiset kielet värähtelevät resonanssien vaikutuksesta, joihin ei ole vasara iskenyt.

  • Keskipedaali, ns. soolosostenuto-pedaali nostaa vain ne sammuttajat, joihin vasara on iskenyt. Tämä pedaali on vain suurissa konserttiflyygeleissä.

  • Oikea pedaali siirtää koskettimistoa niin, että vasara osuu vain yhteen kieleen.

Näillä pedaaleilla muusikko pystyy säätämään sointia.

 
Kannen merkitys

 Soolosoitossa kansi pidetään auki isolla tapilla. Kamarimusiikissa käytetään lyhyempää tappia ja laulajan kanssa on pianistilla varalla vielä lyhyempi tappi. Jos kansi pidetään kokonaan kiinni, äänestä puuttuvat korkeat taajuudet. Joskus studioissa äänitys tehdään ilman kantta. Konserttitilanteessa se ei ole mahdollista. Soittaja toivoo aina kantta.

 
Dynamiikka

 Pianossa on laaja dynamiikka. Esim. Musorskyn ”Näyttelykuvissa” laaja dynamiikka tulee hyvin kuuluviin. Viime vuosisadan alussa suosittiin vielä kevyttä kosketusta, mutta vähitellen on tullut lisää voimaa. Dynamiikkaongelmia on silloin, kun piano on säestyssoittimena (laulaja-piano, soolosoitin-piano), koska se helposti peittää muut alleen.

 
Hyvä äänikuva

 Piano on soitin, joka vaatii suuren tilan eli soittimen koko on suhteutettava salin kokoon. Ns. vakavassa musiikissa äänityksen tulisi olla autenttisen tuntuista. On oltava tilantuntua. Piano ei saisi olla liian läheinen  Diskantin ja basson välillä on oltava tasapaino. Usein basso jää puuromaiskesi, profiilittomaksi. Äänityksen suurin ongelma on saada soittimesta tasainen: bassot ovat helposti liian läheisiä ja diskantit heikompia ja etäisempi. Pianoäänityksissä tulisi ottaa huomioon myös iskuäänien (attackien) selkeys. Soittimen ääni ei saisi olla tumma, humiseva, mutta ei myöskään kellopelin kaltainen kirkas.

 Stereoäänikuvassa piano ei yleensä saa olla koko kannan levyinen, vaan ainoastaan 1/3 – ½ kannasta. Korkeat sävelet tulevat vasemmalta, matalat oikealta.

 

Piano stereokannalla.

Pianon äänen kaiuttamisessa pyritään myös autenttisuuteen, luonnollisuuteen. Bachin, Mozartin ja Haydnin musiikissa jälkikaiunnan on oltava kohtalaista, mutta melodiakudoksen on kuuluttava. Beethoven ja Brahms ovat täyteläisempää, ja ne vaativat enemmän tilantuntua. Uudemmista säveltäjistä esim. Prokofjeff soi kuivempana, kaiuttomampana.

 

 

 
 
 
 
 



Flyygelin äänitys yhdellä stereomikrofonilla


  Vakavan musiikin äänityksissä tallenne tehdään stereofonisena, koska soitin on suurikokoinen ja sillä on oma ”mikrostereofoniansa”. Mikrofonietäisyyden tulee olla riittävän suuri. Jos sali on akustisesti huono, mikrofonit on tuotava lähemmäs, ja sointia parannetaan keinokaiulla (kaikulaitteilla).

Pianon äänitys yhdellä stereomikrofonilla.
Piano on kookas soitin, ja sillä on laaja ääniala. Säteilykuvio on monimutkainen. Konserttisalissa kuulijat istuvat niin, että ääni heijastuu avatusta kannesta. Äänitystilanteessa saattaa riittää  yksi stereomikrofoni tällä heijastusalueella. Suuntakuvio vaikuttaa paljon siihen, mille etäisyydelle mikrofoni asetetaan, mutta on muistettava, että pallo-suuntakuvioiset mikrofonit toistavat bassoaluetta paremmin kuin suuntaavat mikrofonit

Kun on käytettävissä vain yksi stereomikrofoni, hyvä paikka aloittelevalle äänittäjälle voi olla myös pianon yläpuolella 1-2 metrin korkeudella nuottitelineen yläpuolella.. Siinä voi käyttää XY- (120  astetta) tai MS-tekniikkaa.


Kevyessä musiikissa mikrofonit sijoitetaan usein soittimen sisään esim. rungon toisen reiän tienoille ja toinen, bassopään mikrofoni kielien suuntaisesti. Näin saadaan pedaaliäänet vaimeammiksi.


Katso tästä yksityiskohtaisia vinkkejä flyygelin äänittämisestä.


 
 
 
 
 
 
   
   
  


Pianon ja laulun äänitys

 

Piano-laulu –tilanteessa on tärkeää, että laulajan ja säestäjän katsekontakti säilyy. Sen vuoksi laulajaa ei voi sijoittaa äänityksen kannalta kaikkein optimaalisimmin. Laulaja voi olla kohti pianoa ja mikrofoni on välissä.

 
Pianon ja laulajan äänitys.

Jos pianon kansi pidetään kiinni, mikrofonit voidaan sijoittaa oikealle soittajan viereen tai nuottitelineen yläpuolelle. Tosin nuottivihkojen rapistelu voi tuottaa hälyääniä. Kansi kiinni –tilanteessa ei kuitenkaan saada parasta mahdollista sointibalanssia, joten laulu-piano tulisi pyrkiä äänittämään kansi auki. Suljettu piano soi epäselvänä ja synkkänä.

 
Toinen tapa äänittää laulu-piano on sijoittaa laulaja kannen takapuolelle. Näköyhteys säilyy hyvänä, säestäjä kuulee laulajan, mutta laulaja ei kuule pianoa liian voimakkaana.

 
 
 


Pystypianon äänittäminen

 
Pystypiano on kehitelty kotisoittajille. Rakenne on sellainen, että kielten lähelle on vaikeampi päästä. Etäältä stereomikillä äänitetty kuulostaa tummalta ja yleensä epäselvältä. Jos soitin on kovin lähellä seinää tai nurkkaa, matalat äänet korostuvat (huoneen kaikki moodit – resonanssit –aktivoituvat nurkassa).

 Pystypianon äänitys.

Pystypiano voidaan äänittää niin, että kaksi mikrofonia on lähes takaseinässä kiinni muutama sentti lattiapinnan yläpuolella – toinen bassopuolella, toinen diskanttipuolella.

 Toinen paikka, josta voi yrittää, on lähellä diskanttikieliä, kun yläkansi on avattu. Jos muut soittimet kuuluvat voimakkaina pianomikrofoneihin, täytyy mikrofonit viedä osittain pianon sisälle

 

 
 
 
 
 
  
   
    
    
   
  

 


 



Tämän sivun aiheet:

Piano soittimena
Flyygelin äänitys yhdellä
stereomikrofonilla
Pianon ja laulun äänitys
Pystypianon äänittäminen

Katso myös:

Pianon äänittäminen - ohjeita
pintaa syvemmältä
Musiikkiäänityksen laatukriteerit
- ohjeita pintaa syvemmältä
 Mikrofonitekniikat
musiikkiäänityksessä

© Äänipää 2005 - Pertti Korpinen